Hyvää uutta vuotta Krepelinistä!
Kesän jälkeen toiminta taas rauhoittui kohti loppuvuotta ja tätä kirjoittaessa joulunaika on pyörähtänyt käyntiin.

Kesä
Tämä kesä oli ns. normaali kesä.
Matkailijoita oli tasaisesti pitkin kesää ja kaikki saivat yösijan ja ulkomaalaisia matkailijoitakin oli syys-lokakuulle asti, mikä on tavallista sekin.
Jos jotain poikkeuksellista voisi todeta niin se oli se, että sesonki alkoi paljon aikaisemmin kuin edellisinä vuosina, eli huhtikuun puolella jo. Tämä oli erikoista. Arvaamme, että ihmiset päättivät edellisistä kesistä oppineena lähteä liikkeelle tavallista aikaisemmin.

Elävöitimme pihan ilmettä kesäkuussa tällaisilla lippunaruilla. Hienot ovat ja kiitos kuuluu naapurillemme Eleonora Bed & Breakfastille suunnittelusta!

Remontti ja uusi varausjärjestelmä
Päärakennuksen alakerran remontti saatiin päätökseen ja kaikki siellä olevat kolme asuntoa ovat nyt valmiina ja nimetty sviiteiksi, niin hienoja niistä tuli. Loppuvuodesta vaihdoimme myös varausjärjestelmämme suomalaiseen Moderiin ja nyt remontoituja asuntoja (ja kaikkia muitakin) voi varata ja varauksen maksaa halutessaan etukäteen suoraan netissä täällä.
Palaute niistä on ollut hyvää eikä keskimääräistä korkeampi hintakaan tunnu vaivaavan (vaikka eivät meidän hinnat muihin verrattuna koskaan kovin kovia ole olleetkaan).
Nyt voikin sitten alkaa suunnittelemaan seuraavia remontteja! Leivintupaan saisi vaihtaa uudet kylpyhuoneet ja D5:n keittiöön saisi laittaa uuden lattian.



Kestävä matkailu
Vuoden isoin uutinen oli se, että syyskuussa VisitKristinestad sai Visit Finladin Sustainable Travel Finland-merkin käyttöoikeuden! Se on Suomen toinen lajissaan. Ensimmäinen oli Posio vuonna 2020.
Tästä saavutuksesta saamme kiittää vähän itseämme, koska meillähän tämä merkki jo olikin, mutta lisäksi neljää muuta kristiinankaupunkilaista yritystä, jotka lähtivät projektiin mukaan: naapurimme Eleonora Bed & Breakfast sekä ravintolat Crazy Cat, Jungman ja Café Tinka. Kiitos kaikille mukanaolosta!
Tämä hanke on todella tärkeää. Se ei heti (tai oikeastaan koskaan) näy minkäänlaisena yleisöryntäyksenä, mutta jos yrityksellä tai destinaatiolla ei ole Visit Finlandin STF-merkkiä, ne eivät pääse mukaan Visit Finlandin kestävän matkailun kampanjoihin. Ja nykyään se on sama kuin että ei olisi olemassa ollenkaan, kestävyysajattelu kun on täysin oleellinen teema nykyaikaisessa matkailussa.
Nythän nimittäin puhutaan jo uudistavasta matkailusta (regenerative travel) eli sellaisesta, joka pelkän paikallisten resurssien kuluttamisen sijaan vähintään korjaisi tai jopa lisäisi niitä.
Osallistuimme myös Visit Finlandin harjoitukseen, jossa ilmoitimme tietomme kestävyyttä osoittaviin kansallisiin mittaritietoihin ja oma raporttimme, josta näkyy myös sijoituksemme suhteessa muihin suomalaisiin matkailutoimijoihin on luettavissa täällä.
Ilmoitimme Krepelinin myös UNWTOn niin sanottuun Glasgow declaration on climate action in tourism-projektiin. Projektin tarkoituksena on tehdä omassa yrityksessä hiilineutraaliuteen tähtääviä toimenpiteitä niin, että ne tukisivat globaalia hiilineutraalia 2050-tavoitetta. Tämä taas edellytti oman hiilijalanjäljen laskemista sekä omaa ilmastosuunnitelmaa jotka myös löytyvät tältä meidän kestävän matkailun sivulta.
Lomat
Helpottaaksemme varsinkin ensikertalaisten tulemista Kristiinankaupunkiin käynnistimme helmikuussa Krepelinin Lomat-artikkelisarjan. Se sisältää nyt kuusi erilaista valmista lomaohjelmaehdotusta Kristiinankaupunkiin matkustavalle:
- Talvi-, Pääsiäis- ja Kesälomaohjelmat julkaistiin alkuvuodesta
- Loppuvuodesta julkaisimme ohjelmaehdotukset Syksy-, Halloween- ja Joulu-teemoilla.
- Näitä voi mielellään jakaa kun joku kysyy: ”No mitä siellä Kristiinankaupungissa oikein voi tehdä?”. Linkki Loma-sivulle tässä.




Ja myös: jos mielestäsi ohjelmiin voisi lisätä jotakin, laita ihmeessä viestiä Harrille osoitteeseen harri at krepelin piste fi! Näitä tullaan parantamaan sitä mukaan kuin kaupungin palvelutkin kehittyvät.
Lomiin liittyen meillä oli erityinen Halloweenin ja Pyhäinmiesten päivän ajan lomaohjelma, jossa vihdoin pystyimme käyttämään jo vuosi sitten kuvattuja Valomaalauksia.
Katso kaikki kuvat tästä.


Kristiinankaupunki on nosteessa
Muuten sitten kaupungissa on positiivisen odottava tunnelma, sillä täällä on käynnistymässä monta isoa hanketta, jotka liittyvät kestävään energiatuotantoon:
- Useita tuulivoimaloita on rakennettu, mutta lisää on vielä tulossa
- Valtatie kahdeksan lähelle on suunnitteilla aurinkovoimalaitos
- Lapväärtiin myös biokaasulaitos
- Ja Karhusaareen Pohjolan Voiman alueelle vetyvoimalaitos
Nämä tulevat vuodesta 2023 alkaen tuomaan satoja henkilöitä Kristiinankaupunkiin rakennusvaiheessa ja valmistumisen jälkeen uusia asukkaita ja matkailijoita, joten nyt kaupunki onkin kiireen vilkkaa koostamassa palvelua, jonka kautta kaikki tulijat löytäisivät nopeasti vuokrattavat ja myytävät asunnot ja talot sekä kaikki paikalliset palvelut. Asiaa hoitaa paikallinen Elinkeinokeskus (jonka hallituksessa muuten Krepelinin toinen omistaja Harri on istunut jo kolmatta vuotta).
Saamaamme palautetta
Tässä muutamia viimeaikaisia palautteita Krepelinin vierailta:
”Kiitos ystävällisestä palvelusta ja aivan mahtavasta iltapäiväteestä! Kristiinankaunki on kaunis ja vihdyimme erittäin hyvin. Suosittelemme varmasti Krepeliniä muillekin. T. Minna”
”Viihdyimme hyvin tässä kotoisessa ilmapiirissä. Meille kävi myös hyvä tuuri, kun saavuimme sattumalta markkina-aikaan tänne. Kiitos, toivottavasti tavataan pian uudestaan. Kitte ja Kari”
”Kiitos ihastuttavasta yäpaikasta! Ainutlaatuisen kodikas, hienolla paikalla. Ystävällinen palvelu ja hienoja designasioita! Kiitos, suosittelen tätä ystävilleni”
Sellaista!
Tästä taas seuraavaa kevättä ja sesonkia kohti! Jos sinä tai tuttavasi on tulossa Kristiinankaupunkiin niin vinkkaa heille uudistuneesta Historiallisesta kaupunkikierroksesta, jonka tekee vuonna syntynyt 1741 Erik Holmström! 😉
