Krepelinin tavoitteena on tarjota vierailijoille ainutlaatuisia majoituskokemuksia. Olemme toteuttaneet tätä visiota vuodesta 2002 palauttamalla huoneistoja ja pihaa vähitellen päärakennuksen pystytyksen aikaiseen eli 1810-luvun ilmeeseen.

Tälle ajalle oli tyypillistä sekä 1700-luvun lopun värimaailma ja käsityöläisyys mutta myös silloin orastavan teollisen vallankumouksen tuomat uudet mahdollisuudet. Tähän olemme itse vielä yhdistäneet 2000-luvun modernit mukavuudet.
Sama 1810-luvun linja jatkui tammikuussa 2021 käynnistyneessä päärakennuksen alakerran remontissa. Tyylilajin valinta varmistui nopeasti oikeaksi, sillä purkutöiden aikana seinistä löytyi juuri sillä savensinisellä ja rautaoksidinvihreällä maalattuja tapetteja kuin mitä olimme seinien väriksi suunnitelleet.



3.1.2021 aloitimme remontin päärakennuksen alakerrassa. Siellä oli jo talon pystytyksestä vuonna 1812 asti ollut kolme huoneistoa, jotka ovat olleet asuinkäytössä, mutta joita ei oltu modernisti peruskorjattu koskaan.

Niinpä kaikki seinät, katot ja lattiat purettiin hirsille asti ja rakennettiin nykyaikaisten säädösten mukaan uudelleen. Pystyimme kuitenkin uudelleenkäyttämään joistain huoneista löytyneitä alkuperäisiä lattialankkuja. Kun värimaailmaksi lisäksi valikoitui talon pystytyksen aikainen perinneväripaletti, saatiin tällä kaikella aikaan tuo autenttinen vaikutelma.
Lisää kuvia remontin etenemisestä löytyy täältä.

Lopuksi: valitut tekniikat mahdollistavat myös sen, että remontoidut asunnot itse asiassa tulevat valmiiksi vasta vuosikymmenien päästä kun esimerkiksi läpikuultaviksi vahatut lankut tummuvat ja muihin pintoihin tulee elämän tuomaa patinaa.
Sillä välin: tervetuloa Krepeliniin! Kuvat valmiista lopputuloksesta löytyvät huonekuvauksistamme.
Omistajaveljekset Esko & Harri
Tekniset tiedot:
Tilaaja: Kiinteistö Oy Krepelin
Rakennesuunnittelu: Päivi Heikkinen/ Talotuuma Oy, Kristiinankaupunki
Rakenne- ja materiaalikonsultointi: Hannu Heikkinen
Konsepti ja restauroinnin suunnittelu: Linda Aura & Timjami Varamäki
Urakoitsijat: Pauli Kirsilä / Cirpaco Oy & Petri Korpikoski / Rakennus Korpikoski Oy
LVI: Putki-Piste, Kristiinankaupunki
Sähköt: Jukka Thomasfolk / JTT Moniapu. Kaikki pistokkeet ja katkaisimet: Renova. Kaikki kattolamput: Ikean “Ranarp”.
Olohuoneet
- Seinät: kipsilevy + maali: Coloria Greenline, sävy: Tikkurilan “Thorvald Lindqvist”-perinnevärikartan sävy TV149B
- Katto: perus-kattopaneelia ja -listaa Lapväärtin Sandgrund Trä & Puu:sta maalattuna ns. maalarin valkoisella, eli normi vesiohenteinen maali, johon sekoitettu hiukan mustaa. Väri-Seppo, Kristiinankaupunki
- Lattia: kuusilankku, Sandgrund Trä & Puu. Pintakäsittely: Osmo-vahan sävy “Kuusi”, viimeistely: Osmo Colorin väritön vaha. Väri-Seppo.
- Nojatuolit: malli: Gripsholm. Hankittu Bukowskin nettihuutokaupoista keväällä 2021. Tullaan myöhemmin päällystämään sinivalkoisella “toile de joyu”-kankaalla kun löydetään sopiva.
- Kaikki listat: Sandgrund Trä & Puu. Sävy sekoitettu itse Uulan “Laava”, “Helmi” ja “Savi”-sävyistä.
- Ovet: Metsäkylän Navetta, Lahti ja Wanhan Wallankumous, Turku. Maalattu maalarinvalkoisella.
- Pönttöuunit ja liesi: maalattu Teknoksen Futura Aqua 5llä, sävynä TM T1586. Väri Seppo.
- Kipinäpellit: Timo Mäki-Heikkilä, Lapväärtti.
- Verhot: luonnonvalkoinen pellavakangas PP0296. Pellavamaailma.fi. Toteutus: Tex Center, Kristiinankaupunki ja Syatelje Karin & Maarit.
Eteiset
- Lattialaatat: sementtilaatta 11561, DomusClassica.fi
- Listat: Sandgrund Trä & Puu. Maali sekoitettu itse Uulan “Laava”, “Helmi” ja “Savi”-sävyistä.
Kylpyhuoneet
- Kaakelit: 19100294, 11402545, 19103202, 19103209 ja 19101129. Laattapiste.fi
- Toteutus: Jim Björni, Kristiinankaupunki
- Valaisimet: yleisvalaisin: Ikean Sjögång. Peilivalot: Ikean Frihult
- Pesualtaat: Kerasan Retro-mallistosta. Netrauta.fi
- Muut kalusteet: mm. Bemeta Retro-mallistoa. taloon.com ja netrauta.fi
Keittiöt
- Keittiösuunnittelu ja -kaapit: Amarillo-Keittiöt, Myrkky.
- Kaakelit: Laattapisteen 19103135. Kaakelointi: Eetu Heiniluoma.
- Lattia: kuusilankku Sandgrund Trä & Puu. Pintakäsittely: Osmo-vahan sävy “Kuusi”, viimeistely: Osmon väritön vaha, Väri-Seppo.
- Astiasto ja aterimet: Nordwikin “Fålhagen” ja Dorren “Classic”. Kitchentime.fi
- Pöydät: Juvikauppa.fi ja Tommi Haapanen. Käsittely Osmo Colorin värittömällä Top Oil-öljyllä #3058
- Tuolit: Rowicon “Carmen”. Kotisiili.fi
- Jääkaappi: Boman DTR353. taloon.com
Makuuhuoneet
- Lattia:
- Asunto 3: remontin yhteydessä löydetyt alkuperäiset 1800-luvun lankut tiivistettyinä ja takaisin asennettuina. Pintakäsittely: pieni hionta sekä DomusClassican pellavaöljysuopa. Ei muuta.
- Asunto 2 ja 1: kuusilankku, Sandgrund Trä & Puu. Pintakäsittely: Osmo-vahan sävy “Kuusi”, viimeistely: Osmon väritön vaha, Väri-Seppo.
- Seinät: kipsilevy + Auron savimaali, jossa Tikkurilan “Thorvald Lindqvist”-perinnevärikartan sävy TV161X
- Sängyt: Hotelli Krepelinin kalustoa
- Sängynpäädyt: toteutus: Tommi Haapanen. Petsi: Herdins Lackbets, sävy 711 Mellanbrun
- Vuodevaatteet: Pellavamaailma.fi.
- Tekstiilien etiketit: tuotenauha.fi, Lahti
- Yöpöydät: koivuiset lamppupöydät kustavilaisilla rusettivetimillä, juvikauppa.fi. Petsi: Herdins Lackbets, sävy 711 Mellanbrun. Väri-Seppo. A3:ssa yksi kerros, A2:ssa kaksi kerrosta.
- Vaatekaapit: Amarillo-Keittiöt, Myrkky.